Jäsenhuone|Työhuone Kilpailut

Tervetuloa!

Luistelukoulun korvausvuoro lauantaina 26.5

Lauantaina 26.5 korvaamme 14.4 peruuntuneet jäävuorot.

Luistelemme harjoitushallin puolella seuraavasti:

9.40-10.25 Luistelukoululaiset (alkeis- ja jatkoryhmät)

10.25-11.10 Aikuiset ja sportti -ryhmät

Lauantaina Valtti Areenan puolella on myös Liikkuva Vantaa -tapahtuma, jossa mm. Vantaan seurat ja liikunta palvelujen tarjoajat esittelevät toimintaansa. Kannattaa käydä tutustumassa!

Tikkurilan Taitoluisteluklubi (TTK) on Nuori Suomi Sinettiseura ja yksi maamme johtavista taitoluisteluseuroista. Perusajatuksemme on tarjota sekä mukava liikuntaharrastus että mahdollisuus kilpailla aina lajin huipulla asti. Tavoitteemme on, että opit ja kehityt luistelijana omista lähtökohdistasi ja koet onnistuvasi harrastuksesi parissa.

Seuratoiminnassa korostamme yhteistä tekemisen meininkiä ja osallistumista, jonka avulla saamme aikaiseksi mm. upean jokakeväisen jääshow'n, jossa jäälle pääsevät kaikki seuran luistelijat, sekä hyviä kisoja kilpaileville lapsillemme.

Seuran toimintamuotoja ovat alle kouluikäisten luistelukoulutoiminta ja kouluikäisten harrastajaryhmät sekä kilpailumuotoisina yksinluistelu ja muodostelmaluistelu. Voit keskustella valmentajien kanssa, mikä olisi sinulle paras harrastusmuoto.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
- luistelukoulu, lisätiedot ks. luistelukoulun omat sivut
- yksinluistelu, päävalmentaja Kati Perokorpi, ttk.valmentajat(a)gmail.com
- muodostelmaluistelu, vastuuvalmentaja Henriika Lassinharju, henriika.lassinharju(a)hotmail.com