Ajankohtaista

TTK:n seuratuotteet kaudelle 2010-11 ovat tulleet myyntiin. Tuotteita voi tilata 30.9.2010 asti osoitteesta www.ilmari.fi/ttk Kuvat tuotteista löytyvät tämän tekstin alta olevista liitteistä. Katso tarkkaan tuotteen nimi ja hinta ennen tilaamista. Huomioi, että lasten ja aikuisten tuotteilla saattaa olla oma tilauslomake.
Vasta 16v täyttänyt Tikkurilan Taitoluisteluklubin luistelija jatkaa matkaansa menestyksen tiellä.Viime kauden hyvien tulosten ansiosta, Suomen Mestaruus-hopeaa juniorisarjassa ja saman sarjan Pohjoismaiden Mestaruus-pronssia, Cecilia tuli noteeratuksi upealla tavalla. Syksyn kynnyksellä Suomen Taitoluisteluliitto palkitsi nuoren urheilijan valitsemalla hänet Sotshi-14 Olympia joukkueeseen.
Northern Lights Tour, seurojen välinen kilpailu, käytiin kolmena osakilpailuna kaudella 2009-2010. Tikkurila Trophy`09 lisäksi olivat mukana Santa Claus 2009 Tampereella sekä Silver Skate 2010 Kuopiossa. Northern Lights Tourin voittaneet seurat palkitaan Tikkurila Trophy´10 yhteydessä lauantaina 25.9.2010 miesten Senior A lyhytohjelmakilpailun jälkeen.
Tikkurilan Taitoluisteluklubi järjestää kansainvälisen Interclub kilpailun “Tikkurila Trophy 2010” nuorille yksinluistelijoille 24. - 26. syyskuuta 2010. Kilpailu pidetään Vantaalla, Tikkurilan Valtti Areenalla. Lisätietoja antaa järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Timo Lehtinen, s-posti: kilpailut@ttk-taitoluistelu.fi matkapuhelin: +358 500 779 729 Tervetuloa Tikkurilaan!
RSS ATOM