Luistelukoulun ja kehitysryhmien ohjaajat ja valmentajat

Anna Essina

 

Anna toimii tiistain ja lauantain tenavaryhmien ohjaajana. Lisäksi Anna on apuna Muokka Tinttien valmennustiimissä.

Anna on aloittanut oman luistelu-uransa HL:ssä, jossa luisteli aina muodostelmassa SM-noviiseihin asti. TTK:hon hän siirtyi keväällä 2016 SM-juniorijoukkueeseen. Annan oma luistelu-uransa kesti hieman yli 10 vuotta, jonka jälkeen hän halusi kuitenkin jatkaa lajin parissa. Ohjaajana Anna toimii nyt ensimmäistä vuotta. Annasta on ihana nähdä, kun pienet luistelijat kehittyvät ja iloitsevat jäällä olemisesta. 


Parasta taitoluistelussa? - Esiintyminen ja onnistuminen

Lempiväri? - Turkoosi

Lempileikki luistelukoulussa? - Kupit ja kannet

Heidi Kokko

Heidi toimii tiistain ja lauantain tenavaryhmien ohjaajana. 

Taru Korvenpää

Taru toimii tiistain ja lauantain tenavaryhmien ohjaajana.

Luistelukoulun vastuuvalmentajana toimii Satu Laitinen

 

Satu on liittynyt TTK:n valmentajavahvuuteen syksyllä 2017. Hän valmentaa seuramme kaikkia muodostelmajoukkueita.

Koulutukseltaan Satu on muodostelmaluistelun 1. tason valmentaja sekä tekninen spesialisti.

 

Satulle voitte tarvittaessa laittaa sähköpostia osoitteeseen luistelukoulu.ttk(a)hotmail.fi 

Sissi Leinonen

Sissi on tiistain ja lauantain koululaisryhmien ohjaaja. Hän valmentaa myös Muodostelman Tintit -kehitysryhmää ja harrasteryhmä Taitureita. 


Parasta taitoluistelussa? -

Lempiväri? -

Lempileikki luistelukoulussa? -

Kehitysryhmävastaavana toimii Jenni Luoma

  • Yksinluistelun sekä muodostelmaluistelun valmentaja
  • TTK:n kehitysryhmävastaava
  • Liikunnanohjauksen perustutkinto
  • Yksinluistelun 1. ja 2. tason valmentajakoulutus
  • Koulutettu hieroja ja urheiluhieronnan perustutkinto
  • Ennen TTK:a toiminut ohjaajana ja tuntivalmentajana JTL:ssä vuodesta 2002.

Jennille voitte tarvittaessa laittaa sähköpostia osoitteeseen kehitysryhma.ttk@gmail.com.

Linda Mäenpää

Linda on tiistain lapsi-vanhempi -ryhmän ja lauantain tenavien ohjaaja. Linda toimii myös Yksinluistelun Tintit -kehitysryhmän valmentajana.

Linda on aloittanut luistelun 5-vuotiaana vuonna 2001. TTK:ssa hän luisteli 5 vuotta vuodesta 2007 alkaen. Ohjaajana hän on toiminut viisi vuotta. Linda toimii ohjaajana, koska hän pitää valmentamisesta ja lasten ohjaamisesta. Lindasta on hienoa nähdä kun lapset innostuvat ja onnistuvat jossakin uudessa asiassa. Ohjaajana hän pitää siitä, kun pääsee seuraamaan lasten kehittymistä läheltä.


Parasta taitoluistelussa? -Uuden oppiminen, onnistuminen ja hyppyjen harjoittelu

Lempiväri? -Vaaleanpunainen

Lempileikki luistelukoulussa? -Jäämies

Heljä Mäkinen

Heljä on lauantain lapsi-vanhempi -ryhmän ohjaaja. 

Heljä on aloittanut luistelun 4-vuotiaana. Heljä aloitti ohjaamaan tämän kauden alussa, kun hän lopetti oman kilpailu-uransa. Heljästä ohjaaminen oli luonnollinen tapa jatkaa taitoluistelun parissa. Parasta ohjaamisessa Heljästä on nähdä, kuinka lapset kehittyvät ja riemuitsevat luistelusta.


Parasta luistelussa? -Hyppyjen tekeminen

Lempiväri? -Pinkki

Lempileikki luistelukoulussa? -Banaanihippa

Veera Raekumpu

Veera toimii tiistain ja lauantain koululaisryhmien ohjaajana.

Susanna Tiisala

Susanna "Sussu" on tiistain ja lauantain tenavaryhmien ohjaaja. Hän ohjaa myös harrasteryhmä Taitureita ja toimii Timantit-kehitysryhmän apuohjaajana.

Susanna aloitti luistelun TTK:ssa olessaan 7-vuotias. Ohjaajana Susanna on toiminut vuoden oman muodostemaluistelu-uran päätyttyä. Hänen haaveenaan on pienestä alkaen ollut luistelun ohjaaminen, ja Susanna nauttiikin omien tietojen ja taitojen jakamisesta. Susannasta parasta ohjaamisessa on, kun näkee lasten onnistuvan.


Parasta taitoluistelussa? - Musiikkiin luisteleminen ja eläytyminen

Lempiväri? - Vaaleansininen

Lempileikki luistelukoulussa? - Kupit ja kannet sekä erilaiset hipat

 

Siiri Turunen

Siiri on tiistain tenavaryhmän ohjaaja. Hän valmentaa Timantit -kehitysryhmää ja toimii aikuisluisteluryhmä Konkareiden sekä harrasteryhmä Taitureiden valmentajana. Siiri on myös yksinluistelun tuntivalmentaja.

Siiri aloitti luistelun 3-vuotiaana vuonna 2002 TTK:ssa. Ohjaajana hän on toiminut 5 vuotta. Siiri lopetti oman luistelu-uransa syksyllä 2015, mutta halusi silti jatkaa lajin parissa ohjaajana. Hänestä parasta ohjaajana olemisessa on jakaa omia tietoja ja taitoja oman luistelu-uran varrelta. Siiri rakastaa myös lasten kanssa työskentelyä ja hän tulee hyvälle tuulelle, kun näkee uusien pienten luistelijoiden nauttivan luistelusta ja kehittyvän.

Koulutukseltaan Siiri on yksinluistelun 1. tason valmentaja.


Parasta taitoluistelussa? -Esiintyminen, uuden oppiminen ja musiikkiin luistelu

Lempiväri? -Limevihreä

Lempileikki luistelukoulussa? -Liikennevaloleikki ja musiikkiluistelu