Tikkurilan Jääsirkus 2012

Tikkurilan Taitoluisteluklubi esittI kevään 2012 jäänäytöksenä

Jääsirkuksen, 

jossa oli henkeäsalpaavia ja huimia temppuja,
ihastuttavia eläimiä, hauskoja pellejä, väriloistoa sekä paljon muuta. 

Tikkurilan Valtti Areenalla perjantaina 20.4. klo 9.30 tai klo 12.30 sekä

lauantaina 21.4.2012 klo 11.00 tai klo 14.30. 

 

Ensimmäisellä puoliajalla näimme mm. veikeitä erikokoisia pellejä, upean sirkushevosesityksen, vikkeliä koiria, sulavaliikkeisen tiikerin ja temppuilevia karhuja. Esiintymään tulivat myös lihaksikkaat voimamiehet. Näimme jännittyviä taikatemppuja. Lisäksi nähtiin huikea tulishow ja trapetsiesitys.

Toisella puoliajalla esiin marssivat elefantit ja pingviinit. Hassun hauska aasi esiintyi pellejen kanssa. Näimme myös viidakon kuninkaan upeassa esityksessään. Taikuuden avulla näimme korttitemppuja sekä tanssivia nukkeja. Näimme myös salaperäisen ennustajan ja mystisen käärmeenlumoajan. Vauhdikkaat kasakat viihdyttivät katsomoa. Näimme myös huikean akrobaattiesityksen ja loppuhuipentumana upean lännenshow:n. 

Näytöksessä esiintyivät kaikki seuramme luistelijat aloittelijoista aina Suomen huippuluistelijoihin asti. 

  

 

 

Mikäli näytöksen dvd jäi tilaamatta, mutta haluaisit sen ostaa - ota yhteyttä TTK:n toimistoon.

Hinta on 20 € noudettuna ja 25 € postitettuna.